It's my life

Moikka!

Aika kulunut jotenkin tosi nopeesti, vaikka mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Arki pyörinyt vaan tosi paljon töiden ja kodin väliä. Kahden viikon päästä vaihtuu huhtikuu ja T:n lomat aukeaa. Rukoilen vaan sydämeni pohjasta, että se lomat saa. Sitä on tässä odotettu kun kuuta nousevaa.

Kova ikävä on kokoajan ja mietin vaan, et tekisin mitä vaan et saisin jotenkin helpotettua sen oloa sielä ja keksiä miten sen vois yllättää jotenkin ihanasti. Vaihtoehtoja ei ole paljon 😅 .

Toissapäivänä kävin kampaajalla ja piristi superpaljon uus tukka 😍 tulee jotenkin aina huippuhyvä fiilis ja paljon uutta energiaa.

Juuri vietän viimestä vapaata kolmesta täällä Tampereella. Huomenna aamulla taas paluu arkeen ja matka Turkuun ja töihin. Mutta se että huomenna on perjantai tarkottaa sitä, että sunnuntai tulee ihan pian ja nään mun rakkaani.

Viime sunnuntaina saatiin taas olla pienessä huoneessa kaksin ilman vartijaa.

Tällä viikolla oon saanu superisti myös energiaa huippu ihanista puheluista. Ja nyt pystyny puhumaankin pidempään. Ollut nyt tapetilla asuminen vankilan jälkeen. Vapaus koittaa lopullisesti lokakuussa, joten mitään ei just nyt tarvi päättää.

Huomaa miten tähän tilanteeseen mitä nyt eletään on jotenkin rutinoitunut, niin että ajatus vapautumisesta saa aina aikaan hymyä, perhosia vatsassa ja kourasuja vatsanpohjasta, kuinka ihanaa ja jännittävää ajatella, että ihan oikeesti saa olla toisen kanssa lähekkäin ja läsnä fyysisesti arjessa. Tässä on vielä aikaa jäljellä ja paljon haaveita tulevaisuutta varten, joista tänäänkin puhuttiin, ja innolla odotetaan koska pääsee niitä toteuttamaan ❤

Oon tosi rakastunut ja mun pää on ihan pyörällä tästä ikävästä. Onneks mulla on ystävät, työ ja perhe, jotka tukee ja tasapainottaa. Jos mä yksin tän kaiken kans saisin painia, niin vois olla aika raskasta.

Ilmottauduin just sellaseen nettiryhmään, jossa keskustellaan näistä fiiliksistä samassa tilanteessa olevien kanssa, huippua päästä jakamaan ajatuksia ihmisten kans, jotka on ihan samassa tilanteessa. Vaikka paljon saan purkaa ihanan ihmisen kanssa näitä, joka samas tilanteessa on. Tää tunneskaala mitä täs välil käy läpi on vaan niin laaja.

Pitää pitää itsensä positiivisenä, että jaksaa muruakin tsempata! Itellä ympärillä kumminkin erilainen arki kun mitä siellä portin sisällä, kun jokainen päivä tuntuu olevan melko samanlainen.

Uppoudun haaveilemaan ja painan pääni tyynyyn.

Rakastakaa toisianne,

Pia

Moikka!

Outoa, kun ei nähty tänä vklpna. Ja nyt viimeks puhuttu torstaina puhelimessa, koska huomenna saa lisää puheaikaa. Olis ihan hirveesti ja asiaa kova ikävä.

Mutta, oli huippua nähdä sunnuntaina T:n äitiä ja siskoa. Ja ikävä vaan velloo, kun jutellaan siitä.

Laitoin aamulla postiin ylläri kirjeen. Keksin ovelan jutun siihen. Leikkasin kirjeen keskelle sydämen muotosen reiän ja laitoin, että postitan puuttuvan palan myöhemmin. 😊  Ajatuksena olis, että laittaa sen seuraavan kirjeen mukana minikuoressa sen palan.

Odotan jo nyt huomista puhelua niin että sydämeen sattuu ❤

Ihanat kelitkin alkanu, toivottavasti tämä viikko menee nopeasti ja yhtä ihanalle ilmalla. Tulis jo sunnuntai.

Pia

 

Moikka!

Sunnuntaina oli tapaamisaikaan odotustilassa aika kuhina, oli paljon väkeä paikalla ja valmiksi ajattelin, että näyttää siltä jotta pitkässä tapaamishuoneessa taas istutaan vieri vieressä.

Huoneisiin alettiin huudella porukkaa ja jäin viimeks seisomaan. JES!! päästiin pieneen tapaamishuoneeseen taas ilman vartijaa, tosin se pleksi ”tunnelman luojana”. Mutta huippua! ❤ ilman ylimäärästä hälinää.

Tapaamisen jälkeen vapaapäivä muuttuikin extempore 10h- työpäiväks, saipahan muuta ajateltavaa heti tapaamisen jälkeen, eikä tarvinut itekseen ikävää taas mietiskellä.

Maanantaina koittikin 2 päivän vapaat ja lähdin Tampereelle pikavisiitille kaverille yöks ja porukoita moikkaamaa. Eipä siinä kerennyt kun juurikin pyörähtää. Tänään keskiviikkona 12.00 takasin päin ja 15.00 töihin. Jotenkin helppoa arki, kun päivät menee omalla painollaa  nopeesti.

Tää sunnuntai on sikäli erilainen, että en mene tapaamiseen. T:n äiti ja sisko menevät tänä sunnuntaina. Tapaqmiseen kun saa 2henkilö/ vanki. Mutta tapaamisen jälkeen oliskin tiedossa kahvittelua T:n äidin ja siskon kanssa. Jaiks 😉

Eilen laitoin aikamoisen kirjeen postiin, tuli melkolailla purettua sydäntään ja tuntojaan 😅 vähän sellasta diipimpää tekstiä tuli tällä kertaa. Kaikki ei oo aika pilvenhattaraa ja pinkkiä ja sydämiä. Vaikka tosin paperi olikin pinkkiä ja sydämiäkin oli.

T soitti tänään 2 kertaa ja nauroin ihan hulluna. Tuli taas sellanen fiilis, niinkun että miten epäreilua, kun se on niin lähellä mutta niin ”kaukana”. Miksei voida nauraa yhdessä kotona? Miksei?

Oon kattonut nyt Netflixistä 20-osasta LockUp-sarjaa jenkkivankiloista, jossa tutustutaan muutaman vangin tarinaan aina jaksossa ja minkä tuomion ovat saaneet ja kuvataan aina jakson vankilan arkea. Oli puhe sarjasta T:n kanssa, kun järkytyin kuinka kaukaa puolisot tulevat 20min tapaamiseen, jota he ovat pitkään odottaneet. Siihen kun vertaa niin saa olla kiitollinen Suomen/ Saramäen vankilan 40minuutista 😅 ja 10minuutin ajomatkasta ilman ruuhkaa. Ihan yksin saa sunnuntaina pikatiellä painella.

Kuukausi on vaihtunut maaliskuuksi, mikä tarkoittaa sitä, että ens kuussa aukeaa T:n lomat! Jännittävää. Pitää nyt maltilla odotella ja toivoa, että ne alkaa pyörimään hyvin.

Nyt reilu viikko, että päästään näkeen toisiamme, se on haikeeta, mutta aika menee nopeesti. Nyt ootellaan, että pääsee pyhänä anopin kaa vaihtamaan kuulumisia.

Mulla on lauantai ja sunnuntai vapaata, joten aattelin kirjottaa piiiitkän kirjeen. Odotan myös kuin kuuta nousevaa, koska saan kirjeen luukkuun. Tuntus, että se teksti ei tolta mies henkilöltä luonnistu yhtä näppärästi 😅

Rakkaudella,

Pia

Moikka!

Sunnuntai tapaaminen takanapäin. Tapansa mukaan tapaaminen klo 10.00 aamulla. Heräsin jo hyvissä ajoin ja aloin valmistautumaan, laitoin tänä sunnuntaina kiharaa tukkaan, mutta se olikin loppujen lopuks turhaa. Ulkona lli vetistä ja tihutti taivaan täydeltä joten kotona hyvännäköset hiukset olikin vankilalla jo melko lässähtäneet 😂.

Se nyt ei onneks ollut pääasia, vaan se että näin taas rakkaani. Pleksitapaaminen ja isossa tapaamishuoneessa, jossa yksi vartija ja meidän lisäksi yksi pariskunta ja niiden lapsi, toisessa päässä huonetta.

Aika meni ohi taas hujauksessa, kuten joka sunnuntai. Sen jälkeen maailman haikein ja onnellisin fiilis samaanaikaan. Vaikea selittää. Inhottavaa, et toinen joutuu jäämään sinne ja mä pääsen kotiin.

Miksei ole sellasta, että voisit vaikka viikon ajan asua myös vankilassa. 😅 no, elämähän olis jo ihan liian helppoa. Huomasin myös, että Saramäen vankila tarjoaa vierailijoille tapaamisen ajaksi crocsit lainaan. Pitäneen ens kerralla muistaa, ei tarvi luistella märillä kengillä pitkin käytäviä.

Tänään kirjotin kirjeen loppuun. Kirjettå kirjottaessa tulee kova ikävä ja kaipuu, niin paljon ajattelee toista ja näin maanantaina on miljoona vuotta seuraavaan sunnuntaihin. Se helpottaa, että saa puhelimessa edes kuulla ääntä.

Työt alkanut uudes paikassa rullamaan omalla painollaan ja se on pitänyt mut arkena kiireisenä. Huippua! Niinkun kirjeeseenkin kirjotin, jokainen nukuttu yö on yksi päivä lähempänä sitä, että saadaan olla yhdessä.

Mietin tossa kirjottaessa kirjettä myös, että miten sen kaiken ihanan tunteen joka sun sisällä on saat siihen valkoselle paperille. Kaikki ois niin paljon helpompi sanoa, kun toinen olisi fyysesti vierellä läsnä.

Loppujen lopuksi aika menee nopeesti. Vaikka nyt tuntuu, että täs on vielä pitkälti matkaa jäljellä, niin uskon, että ennen kun huomataankaan niin kaikki odotus on odotettu.

Ikävä, kaipaus ja suuret tunteet on läsnä jokaisessa päivässä ja se, että vaikka se toinen ei ole täs arjessa rinnalla niin kulkee ajatuksessa ja mielessä mukana.

Parasta aamuissa on herätä puheluun ja ihanimpaan ääneen. Ja jonakin aamuna tuo sama ääni herättää tosta ihan kyljestä.

Mä vaan haaveilen ihan tavallisista arkisista asioista, niin että ne saa tehdä yhdessä. Siihen asti mun pitää vaan pärjätä. Mutta kaikki odottaminen on sen arvosta.

Huomenna uusi päivä ja uusi puhelu.

Pia

Hyvää ystävänpäivää! ❤

Tälläsenä päivänä toinen on kokoajan mielessä ja ajatuksissa tavallista enempi. Sitä vaan lukee mitä muut tekee rakkaidensa kanssa ja lehdet täynnä vinkkejä miten yllättää oma rakas.

Tänä ystävänpäivänä ollaan erillään ja ystävänpäivä puhelu on aamulla puhuttu. Tosin se antoi hyvää mieltä ja buustia tähän päivää ja päivä on muutenkin upean aurinkoinen.

Itteeni olen lohduttanut niin, että ensi ystävänpäivänä voidaan tehdä asioita tänkin päivän edestä. Vaikka ystävänpäivää pidänkin aika kaupallisena niin silti olis ihanaa tehdä jotain yhdessä, ihan vaan vaikka katsoa tv:tä, sitä tyytyis pienen pieneenkin laatuaikaan.

Tänään illalla varmaan alottelen kirjottamaan kirjettä, huomenna viimeistään.

Kaipaan. Älyttömästi.

Pia

Aamulla kello soi 7.45, eikä tehny tiukkaa nousta, kun tiesi miks kello soi. Näky kyllä naamassa edellispäivän 11h työpäivä ja lyhyet yöunet, mutta meikki se pystyy ihmeisiin.

Olin portilla jo hyvis ajoin 9.35. Onneks ei ollu nyt niin kylmä vaiks joutu pihalla odotella hetkenaikaa. Nyt oli tulossa tosi vähän tapaajia. Mun lisäks ei ollut ku 5 aikuista ja 2 lasta. Joskus odotushuone on ollu niin täynnä, että jotkut on seissytkin. Kaks uuttakin ihmistä oli tullu tapaamiseen. Yleensä siellä näkee vaan samoja tyyppejä.

Tällä kertaa päästiin sellaseen pikkuseen huoneeseen, eikä isoon jossa paljon ihmisiä samaanaikaan. Nyt oli pienihuone, jossa vain me ja… pleksi. Vartijaakaan huoneeseen ei tullu, niinkun isossa tapaamishuoneessa.

Mua taas jännitti ihan sikana ennen tapaamista 😅 kuin hullua. Mutta silleen kivalla tavalla. Sitten se unohtuu samalla sekunnilla kun näkee toisen. ❤ vois vaan istua hiljaa ja tuijottaa. Oli niin paljon kaikkee, että 40min oli ohi TAAS liian äkkiä. Ja sit tultiin aneemisella äänellä ilmottaan, että tapaaminen on päättynyt.

Eniten innolla odotetaan sitä, että T alkaa lomat huhtikuussa pyöriin. Ja päästään viettää aikaa kaksin, ilman pleksejä, ilman vankilaa, ilman vartijoita. Vaikka aika ei ole kun n.6h niin sekin on aina enemmän kun 40min.

Puhuttiin jo tapaamisessa, kuinka tulee taas ikävä. Se on niin inhottava tunne, kun nautit jokahetkestä ja sitten pitää lähteä. Ihan hirvee tunne. Sellanen tyhjyys mutta samalla miljoona asiaa päässä. Ja kova ikävä ja kaipaus. Kyllä se taas tästä alkaa viikko pyörimään ja silti ihana tunne kun saanu edes sen pienen hetken nähdä.

Tiistaina on ystävänpäivä. Lähetin jo hyvis ajoin torstaina rakkauspostia, jotta sen varmasti tiistaina siellä saa.

Pienistä asioista tulee valtavan tärkeitä. Usein kirjeen kirjottaminenkin vie siks sen muutaman tunnin, kun koitat miettiä, että tulee kaikki kirjotettua. Samalla se kirjottaminen on vaikeeta, koska joka päivä vähintään kerran puhutaan kumminkin puhelimessa ja tulee kerrotua kaikki mitä on touhunnu.

Sitten oon sen verran siirappinen, että tullu tavaks laittaa joku meitä kuvaava aforismi tai ajatelma sinne kirjeen loppuun. Joskus se saattaa myös olla vaan joku Nalle Puhista tms. Oleva lainaus.

Nyt pitäis alkaa löytään energiaa uuteen viikkoon ja uuteen duuniin. Hainkin ittelleni lohdutussuklaata ja otan relax tänään Ja nautin vapaapäivästä ja ihanasta aamusta ja haaveilen tulevasta.

Muistakaa rakastaa toisianne,

Pia

En oo oikein päiväkirjan kirjottaja tyyppiä, mutta viimeaikoina ollu sellanen fiilis, että olis kiva itselleen kirjotella ajatuksiaan Ja pohdiskella mitä mielessä liikkuu 😊.

Nyt on viikonloppu kynnyksellä ja vklp:ssa parasta on ehdottomasti sunnuntait ja tapaaminen. Treffipäivä. T vaihto osastoa, mutta tapaamispäivä ja aika pysy onneks samana ja helppo järkkää töissä vukit niin, ettei sunnuntaina oo aamussa. Tapaaminen tänäkin sunnuntaina perinteisesti 10-10.40. Lauantai-ilta meneekin sit taas pähkäillessä, että mitä sitä pukee päällensä. Tosin tänä lauantaina 12h töitä, joten taidan jo huomenna vähän etukäteen miettii.

Tänään kävin tiputtaa postiin yllätys postia ystävänpäiväks, sitä se ei varmaan osaa odottaa, koska huomenna se saa tän viikkosen normikirjeen. Tosin odotettiin, että se olis menny jo tänään. Oon nyt kaks päivää lukenu tota sen laittamaa kirjettä, ehkä 1000 kertaa. Se oli vaan maailman ihanin.

Se on hassua, että odottaa koko viikon tapaamista, sitten tuntuu että se ois ohi muutamassa minuutissa. Ja sen jälkeen on maailman paras fiilis, mutta samaan aikaan hirveen haikee ja tulee kauhee ikävä ja kaipuu. Samaanaikaan silti myös odottava fiilis tulevaisuudesta, kun ollaan sitä niin paljon suunniteltu ja yhdessä rakennettu.

Seuraavat viikot tulee kyllä meneen tosi nopeesti. 3 työvuoroa jäljellä vanhassa paikassa. Ja uus alkaakin jo sit siitä lennossa. Ihan huippufiilis siitä, kova työmotivaatio ja kauheella innolla odotan tulevaa. Vanhasta paikasta ei jää kaipaan kun jotain työkavereita.

Huomenna vasta onneks 16 töihin, joten aamulla saa rauhassa puhua päivän puhelun. Odotankin jo, niin paljon taas kerenny tulla asiaa. Miljoona asiaa muutenkin pyörii mielessä. En usko, että unikaan tulee kovin helposti tai kai se tulis jos vaan pistäis silmät kiinni.

Ei oo kyl mitkään maailman hilpeimmät fiilarit mennä töihin, niin vähän jäljellä, mutta ei kiinnostais ne vähätkään päivät siellä. Oon niin mitta täynnä sitä paikkaa. Pitää vaan koittaa huomenna tsempata itteensä ja asennoitua siihen et huomisen jälkeen enään 2 vuoroa siellä😊 ja sit voi laittaa sen oven kiinni.

Isoja muutoksia mulle, mutta kyllä se arki pian asettuu raiteilleen taas sitten siitä. Eiköhän maaliskuun alussa tää härdelli ole jo tasaantunut.

 

Pia