Moikka!
Sunnuntai tapaaminen takanapäin. Tapansa mukaan tapaaminen klo 10.00 aamulla. Heräsin jo hyvissä ajoin ja aloin valmistautumaan, laitoin tänä sunnuntaina kiharaa tukkaan, mutta se olikin loppujen lopuks turhaa. Ulkona lli vetistä ja tihutti taivaan täydeltä joten kotona hyvännäköset hiukset olikin vankilalla jo melko lässähtäneet 😂.
Se nyt ei onneks ollut pääasia, vaan se että näin taas rakkaani. Pleksitapaaminen ja isossa tapaamishuoneessa, jossa yksi vartija ja meidän lisäksi yksi pariskunta ja niiden lapsi, toisessa päässä huonetta.
Aika meni ohi taas hujauksessa, kuten joka sunnuntai. Sen jälkeen maailman haikein ja onnellisin fiilis samaanaikaan. Vaikea selittää. Inhottavaa, et toinen joutuu jäämään sinne ja mä pääsen kotiin.
Miksei ole sellasta, että voisit vaikka viikon ajan asua myös vankilassa. 😅 no, elämähän olis jo ihan liian helppoa. Huomasin myös, että Saramäen vankila tarjoaa vierailijoille tapaamisen ajaksi crocsit lainaan. Pitäneen ens kerralla muistaa, ei tarvi luistella märillä kengillä pitkin käytäviä.
Tänään kirjotin kirjeen loppuun. Kirjettå kirjottaessa tulee kova ikävä ja kaipuu, niin paljon ajattelee toista ja näin maanantaina on miljoona vuotta seuraavaan sunnuntaihin. Se helpottaa, että saa puhelimessa edes kuulla ääntä.
Työt alkanut uudes paikassa rullamaan omalla painollaan ja se on pitänyt mut arkena kiireisenä. Huippua! Niinkun kirjeeseenkin kirjotin, jokainen nukuttu yö on yksi päivä lähempänä sitä, että saadaan olla yhdessä.
Mietin tossa kirjottaessa kirjettä myös, että miten sen kaiken ihanan tunteen joka sun sisällä on saat siihen valkoselle paperille. Kaikki ois niin paljon helpompi sanoa, kun toinen olisi fyysesti vierellä läsnä.
Loppujen lopuksi aika menee nopeesti. Vaikka nyt tuntuu, että täs on vielä pitkälti matkaa jäljellä, niin uskon, että ennen kun huomataankaan niin kaikki odotus on odotettu.
Ikävä, kaipaus ja suuret tunteet on läsnä jokaisessa päivässä ja se, että vaikka se toinen ei ole täs arjessa rinnalla niin kulkee ajatuksessa ja mielessä mukana.
Parasta aamuissa on herätä puheluun ja ihanimpaan ääneen. Ja jonakin aamuna tuo sama ääni herättää tosta ihan kyljestä.
Mä vaan haaveilen ihan tavallisista arkisista asioista, niin että ne saa tehdä yhdessä. Siihen asti mun pitää vaan pärjätä. Mutta kaikki odottaminen on sen arvosta.
Huomenna uusi päivä ja uusi puhelu.
Pia