Sunnuntaitreffit.

Aamulla kello soi 7.45, eikä tehny tiukkaa nousta, kun tiesi miks kello soi. Näky kyllä naamassa edellispäivän 11h työpäivä ja lyhyet yöunet, mutta meikki se pystyy ihmeisiin.

Olin portilla jo hyvis ajoin 9.35. Onneks ei ollu nyt niin kylmä vaiks joutu pihalla odotella hetkenaikaa. Nyt oli tulossa tosi vähän tapaajia. Mun lisäks ei ollut ku 5 aikuista ja 2 lasta. Joskus odotushuone on ollu niin täynnä, että jotkut on seissytkin. Kaks uuttakin ihmistä oli tullu tapaamiseen. Yleensä siellä näkee vaan samoja tyyppejä.

Tällä kertaa päästiin sellaseen pikkuseen huoneeseen, eikä isoon jossa paljon ihmisiä samaanaikaan. Nyt oli pienihuone, jossa vain me ja… pleksi. Vartijaakaan huoneeseen ei tullu, niinkun isossa tapaamishuoneessa.

Mua taas jännitti ihan sikana ennen tapaamista 😅 kuin hullua. Mutta silleen kivalla tavalla. Sitten se unohtuu samalla sekunnilla kun näkee toisen. ❤ vois vaan istua hiljaa ja tuijottaa. Oli niin paljon kaikkee, että 40min oli ohi TAAS liian äkkiä. Ja sit tultiin aneemisella äänellä ilmottaan, että tapaaminen on päättynyt.

Eniten innolla odotetaan sitä, että T alkaa lomat huhtikuussa pyöriin. Ja päästään viettää aikaa kaksin, ilman pleksejä, ilman vankilaa, ilman vartijoita. Vaikka aika ei ole kun n.6h niin sekin on aina enemmän kun 40min.

Puhuttiin jo tapaamisessa, kuinka tulee taas ikävä. Se on niin inhottava tunne, kun nautit jokahetkestä ja sitten pitää lähteä. Ihan hirvee tunne. Sellanen tyhjyys mutta samalla miljoona asiaa päässä. Ja kova ikävä ja kaipaus. Kyllä se taas tästä alkaa viikko pyörimään ja silti ihana tunne kun saanu edes sen pienen hetken nähdä.

Tiistaina on ystävänpäivä. Lähetin jo hyvis ajoin torstaina rakkauspostia, jotta sen varmasti tiistaina siellä saa.

Pienistä asioista tulee valtavan tärkeitä. Usein kirjeen kirjottaminenkin vie siks sen muutaman tunnin, kun koitat miettiä, että tulee kaikki kirjotettua. Samalla se kirjottaminen on vaikeeta, koska joka päivä vähintään kerran puhutaan kumminkin puhelimessa ja tulee kerrotua kaikki mitä on touhunnu.

Sitten oon sen verran siirappinen, että tullu tavaks laittaa joku meitä kuvaava aforismi tai ajatelma sinne kirjeen loppuun. Joskus se saattaa myös olla vaan joku Nalle Puhista tms. Oleva lainaus.

Nyt pitäis alkaa löytään energiaa uuteen viikkoon ja uuteen duuniin. Hainkin ittelleni lohdutussuklaata ja otan relax tänään Ja nautin vapaapäivästä ja ihanasta aamusta ja haaveilen tulevasta.

Muistakaa rakastaa toisianne,

Pia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *